Jari Heinonen JH

Jari Heinonen

Työfysioterapeutti, fysioterapeutti

Asiantunteva tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin perehtynyt fysioterapeutti

Esittely

Olen erityisesti tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin perehtynyt fysioterapeutti. Fyysisen terveyden lisäksi haluan huomioida ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, joten pidän hyvin tärkeänä myös mielen yhteyttä fyysiseen toimintakykyyn. Tämän asian olen asiakkaideni lisäksi oppinut myös omien kokemusteni pohjalta. Haluankin miettiä yhdessä kanssasi sinulle sopivat yksilölliset kuntoutumisen edellytykset. Pyrin aktiiviseen itseni kehittämiseen kouluttautumalla ja haluankin hyödyntää alan uusinta tietoa työssäni. Itselläni on vahva kokemus fyysisestä harjoittelusta sekä kuntosaleilta että kamppailulajeista. Olen myös ehtinyt tehdä fyysisesti vaativia töitä, joten tiedän kokemuksesta millaisia vaatimuksia hyvin toimivalle keholle asetetaan. Näiden vastapainoksi vietän perheeni kanssa aikaa luonnossa liikkuen koira mukanamme tai sadesäällä lautapelien parissa. Vastaanotolleni ovat kaikki lämpimästi tervetulleita, olen kiinnostunut juuri sinun hyvinvoinnistasi!

Vastaanotto

Otan vastaan: Aikuiset. Yli 15 vuotiaat lapset. Ikäihmiset.

Asiantuntijan palvelut

Toimipaikat

  • Terveystalo Myyrmäki
  • Terveystalo Tripla
  • Terveystalo Kirkkonummi
  • Terveystalo Tapiola

Kielitaito

suomi (äidinkieli), englanti