Kasvissyöjän tutkimuspaketti

Kasvissyöjien määrä kasvaa, kun ruoan vaikutus terveyteen ja ympäristölle tulee väestölle tutuksi. Kasvissyönti ei kuitenkaan ole riskitöntä. Erityisesti kasvissyöjän alkutaipaleella ruokavalio voi jäädä liian yksipuoliseksi ja tärkeät elimistön rakennusaineet saamatta. Kasvissyöjän tutkimuspakettiin on kerätty tärkeimmät laboratoriotutkimukset, joilla voidaan varmistaa eri ravintoaineiden riittävä ja oikeanlainen saanti. Kasvissyöjän tutkimuspaketti kertoo miten elimistösi voi ja auttaa arvioimaan vireystilaasi vaikuttavia tekijöitä. Erityisesti raskauden ja imetyksen aikana ja mikäli on olemassa jokin perussairaus, jossa on aliravitsemusriskin mahdollisuus, on tärkeää varmistaa riittävä vitamiinien ja erityisesti foolihapon saanti.

Muistathan, että ravitsemusterapeuttimme  auttaa sinua esimerkiksi kasvissyöntiä aloittaessasi koostamaan sinun tarpeisiin sopivan ruokavalion ja antamaan konkreettisia neuvoja ruokavalion toteuttamiseen.

Ajanvaraus

Varaa 5-10 minuutin aika laboratorioon puhelimitse 030 6000 tai verkkoajanvarauksesta. Kasvissyöjän tutkimuspaketti hinta on 165,00 €.

Huomioithan, että alle 18-vuotiaat tarvitsevat laboratoriotutkimuksiin lääkärin lähetteen.

Kun valitset tutkimuspaketin, saat rahalle enemmän vastinetta. Paketit ovat edullisempia, kuin yksittäin otetut laboratoriokokeet.

Verkkoajanvaraus

Valmistautuminen näytteenottoon

  • Syömättä ja juomatta 10–12 tuntia ennen tutkimuksia

Kasvissyöjän tutkimuspaketin sisältö

Verenkuva

(B-PVK+T: hemoglobiini, valko- ja punasolut, verihiutaleet, punasolujen tilavuusosuus sekä kolme punasoluindeksiä)

  • Seuloo ja seuraa useita veriarvoihin vaikuttavia sairauksia ja tiloja – esimerkiksi anemia, tulehdukset
  • Tutkii elimistön puolustusjärjestelmän tilaa
  • Mittaa veren hapenkuljetuskykyä

Elimistön rautavarastot

(S-Ferrit)

  • Kertoo elimistön rautavarastoista tarkemmin kuin pelkkä hemoglobiiniarvo.

Kolesterolit

(S-Kol, S-Kol-HDL, S-Kol-LDL, S-Trigly)

  • Kokonaiskolesteroli, hyvä ja huono kolesteroli sekä vapaat rasvahapot kertovat monipuolisesti sydän- ja verisuonisairauksien riskistä.

Anemia, vitamiinipuutokset

(S-B12-TC2, fS-Folaat)

  • B12vitamiinin ja folaatin puute voivat aiheuttaa anemiaa ja hermoston oireita, lihasheikkoutta ja muistin häiriöitä
  • Esimerkiksi tiukka kasvisruokavalio voi johtaa B 12 -vitamiinin puutteeseen.

Kalsiumtaso

(fS-Ca-Albk)

  • Laskennallinen suure, joka kertoo kalsiumin määrästä elimistössä.
  • Vaikuttaa luihin, sydämeen, hermoihin ja hampaisiin. Kalsium antaa lujuuden luille ja hampaille sekä osallistuu lihasten supistumiseen.

Sydän- ja verisuonisairaudet, tulehdukset

(S-CRP)

  • Arvo kohoaa erilaisissa tulehduksellisissa sairauksissa, kudosvaurioissa.

D- Vitamiini

(S-D-25)

  • D-vitamiini on tärkeä luiden ja hampaiden normaalin kehityksen kannalta, erityisesti talvella.

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.


Tutustu myös muihin tutkimuspaketteihimme

Palvelu

Keliakia tutkimuspaketti

Vatsavaivat ovat ikäviä seuralaisia arjessa ja niiden syyn selvittäminen on tärkeää oikean hoidon toteuttamisessa. Mikäli sinulla on keliakian tyypillisiä oireita kuten kroonista ripulia, ilmavaivoja tai lähisukulaisillasi on todettu keliakia, voi olla syytä tarkistaa, ettei oireiden aiheuttajana ole keliakia. Keliakia voi olla myös oireeton ja keliakiaan voi sairastua missä iässä tahansa. Ensivaiheen tutkimus keliakia epäilyssä on kudostransglutaminaasi IgA- luokan vasta-aineet. Suurin osa uusista keliakia diagnooseista saadaan selvitettyä tällä tutkimuksella.

Palvelu

Kilpirauhasen tutkimuspaketti

Kilpirauhasen toimintahäiriöt aiheuttavat ikäviä yleisoireita, kuten vireystason laskua sekä muutoksia painossa ja vatsan toiminnassa. Kilpirauhasen toimintahäiriöitä hoidetaan lääkityksellä ja oireet helpottavat pian lääkityksen aloittamisen jälkeen. Aikaisella diagnosoimisella voidaan helpottaa oloasi muutamien viikkojen sisällä lääkkeen aloittamisesta.

Palvelu

Laihduttajan tutkimuspaketti

Laihduttaminen on monen toive ja tavoite. Aina laihduttaminen ei ole helppoa ja voi tuntua siltä, että ”minä en vain laihdu”. Tällöin on hyvä tarkistaa, ettei laihtumisen esteenä oli jokin muu syy, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tai glukoosiaineenvaihdunnanhäiriö. Laihduttajan tutkimuspaketilla saat tietoa omasta elimistöstäsi sekä sen toiminnasta. Saat tutkimuspaketilla hyvää tietoa omasta laihduttamisen lähtötilanteesta ja mittaamalla tutkimuspaketin uudelleen esimerkiksi 3 kuukauden kuluttua laihduttamisen aloittamisesta, saat konkreettista tietoa siitä kuinka laihdutus on terveyteesi vaikuttanut.

Palvelu

Liikkujan tutkimuspaketti

Kun treenaat tai liikut aktiivisesti, on hyvä tietää, mitä elimistöllesi kuuluu. Nyt voit varmistaa treenikuntosi helposti ja nopeasti. Liikkujan tutkimuspaketti on kattava laboratoriotutkimusten paketti, joka kartoittaa yleistä terveydentilaa ja erityisesti aktiivisesti liikkuvalle ihmiselle tärkeitä laboratorioarvoja.

Palvelu

Miehen tutkimuspaketti

Milloin viimeksi ajattelit terveyttäsi? Haluatko panostaa hyvinvointiin, mutta et tiedä mistä aloittaa? Miehen tutkimuspaketilla saat tietoa terveydentilastasi ja pystyt keskittymään juuri sinun hyvinvointia tukeviin elämäntapamuutoksiin. Testaamalla esimerkiksi vuoden välein pystyt seuraamaan kehitystäsi ja tavoitteisiisi pääsemistä.

Palvelu

Naisen tutkimuspaketti

Miten sinä voit? Milloin olet viimeksi tarkastanut terveydentilasi? Naisen tutkimuspaketilla selvität elimistösi tärkeät arvot ja pystyt keskittymään juuri sinun hyvinvointiasi tukeviin elämäntapamuutoksiin. Testaamalla esimerkiksi vuoden välein pystyt seuraamaan kehitystäsi ja tavoitteisiisi pääsemistä.

Palvelu

Sukupuolitautien tutkimuspaketti

Terveystalosta saa tärkeimpien ja yleisimmin seksikontaktissa tarttuvien tautien testit yhdellä kertaa sukupuolitautien testissä ilman lääkärin lähetettä.

Palvelu

Vatsan hyvinvointi -tutkimuspaketti

Ripuli, ilmavaivat, turvotus, vatsakipu… Näitä oireita on lähes jokaisella meistä jossakin vaiheessa elämää. Oireiden pitkittyessä on vaivojen aiheuttajaa syytä selvittää tarkemmin. Vatsan hyvinvointi tutkimuspakettiin on kerätty tutkimukset, joilla voidaan kartoittaa keliakian ja laktoosi-intoleranssin osuutta oireiden aiheuttajana. Vatsan hyvinvointipakettiin on sisällytetty myös ulosteen veri – tutkimus, jolla voidaan seuloa suolistosyöpää.

Palvelu

Voimat vähissä -tutkimuspaketit

Onko sinulla voimat vähissä? Väsyttääkö? Anemian ja raudanpuuteanemian oireisiin kuuluu muun muassa väsymystä, suorituskyvyn laskua sekä sydämen tykytystä; kiireisen arjen keskellä voi tuntua, että voimat ovat vähissä. Anemia on oire tai tila, joka voi johtua monesta eri syystä, kuten raudan, B12-vitamiinin tai folaatin puutteesta.