Laaja unitutkimus

Jos haluat saada selville unen vaiheet. Ainoa tutkimus mikä kertoo todellisen unen laadun! Laajoja unitutkimuksia eli unipolygrafioita tehdään laajemman uniosaamisen omaavissa Terveystalon yksiköissä. Laajaa unitutkimusta käytetään erilaisten unihäiriöiden ja uniongelmien diagnosoinnissa, mutta sitä voidaan käyttää myös unen palauttavan vaikutuksen selvittämisessä.

Soita ja varaa aika 030 6000*

Tutkimuksessa tehtävän aivosähkökäyrän mittaamisen ansiosta unipolygrafia on ainoa unitutkimus, jossa saadaan selville kaikki eri unen vaiheet, eli mm. syvän unen ja REM-unen määrät. Lisäksi tutkimus kertoo yönaikaisen verenpaineen. Täten saamme runsaasti tietoa unen rakenteesta, laadusta ja palautumisesta. Edellä mainittujen lisäksi laajalla unitutkimuksella saamme selville yönaikaiset hengityskatkokset, levottomat jalat, yölliset raajaliikkeet, kuorsauksen määrän ja voimakkuuden, yönaikaisen EKG:n, sekä tarvittaessa narskuttelun vaikutuksen heräilyihin. Tutkimukseen voidaan tarvittaessa liittää yönaikainen hiilidioksidimittaus ja yöllisen epilepsian diagnosoinnissa tutkimus tehdään erityiskytkennöin, jolloin aivojen toimintaa mittaavia muuttujia lisätään.

Tutustu myös:

Soita ja varaa aika 030 6000*

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.