Muistitesti

Muistitesti pyrkii selvittämään, onko muistioireissa kysymys hyvänlaatuisesta muistamattomuudesta vai voiko kyseessä olla merkki alkavasta muistisairaudesta. Muistitestiin on järkevää hakeutua hyvissä ajoin, koska silloin muistihäiriöitä pystytään hoitamaan paremmin.

Muistitesti

Yleisimmin käytetty muistitesti on MMSE, jossa potilaalta kysytään kysymyksiä liittyen orientaatioon, muistiin, päättelyyn ja hahmottamiseen. Potilaalle voidaan tehdä myös CERAD, joka on tarkempi ja käytetty Alzheimerin taudin toteamiseen. Tutkimuksen jälkeen lääkäri arvioi viittaako testin tulos muistisairauteen.

Tutkimuksiin kannattaa hakeutua, mikäli epäilet oman tai läheisesti muistin heikentymistä tai muistiongelmat ovat edenneet siten, että muistiin tulee toimintaa haittaavia muistiaukkoja. Omaan persoonallisuuteen kannattaa kiinnittää myös huomiota, koska muistisairailla oma persoonallisuus voi hyvin muuttua sairauden myötä. On hyvä havahtua muistitestiin jo lievien ongelmien yhteydessä, varsinkin jos lähisuvussa esiintyy muistisairauksia. Myös laajempi neuropsykologinen tutkimus voi olla tarpeen. Terveystalossa muistisairauksiin perehtyneitä lääkäreitä ovat neurologian ja geriatrian erikoislääkärit.

Myös neuropsykologit sekä muistihoitajat ja nimetyt sairaanhoitajat voivat toteuttaa muistitestejä. Koska sairaanhoitajat eivät kuitenkaan diagnosoi muistitestin tuloksia, on suositeltavaa varata aika ensin lääkärille, joka voi ohjata sinut testiin. Tällä tavalla myös sairaanhoitaja tietää, kenelle hän testitulokset välittää ja kuka vastaa jatkohoidostasi.

Voit jättää meille myös yhteydenottopyynnön, jolloin otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää.

 

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.