Silmävamman hoito

Koska vähäiseltäkin näyttävät silmävammat voivat helposti vaurioittaa pysyvästi silmän näkökykyä, on silmävammat otettava aina vakavasti.

Silmävamman hoito

Kemiallinen silmävamma on valitettavasti yhä yleinen sekä työpaikoilla että kotona. Siinä silmään on roiskunut nestettä tai kiteitä, jotka aiheuttavat silmässä kemiallisen syöpymisvamman. Erityisen vaarallisia ovat voimakkaat hapot tai emäkset, kuten esimerkiksi konepesuaineet ja betoni. Ensiavussa tärkeintä on aloittaa silmän huuhtelu välittömästi mieluiten vedellä, mutta hätätilassa myös muulla neutraalilla nesteellä. Huuhtelua tulee jatkaa, kunnes potilas on päässyt lääkärin hoitoon.

Silmän vierasesine on yleinen, yleensä lievän silmävamman aiheuttaja. Pieni roska silmän sidekalvossa poistuu usein itsestään, mutta joskus se voi jäädä paikoilleen pidemmäksi aikaa. Tällöin vaaditaan usein silmäluomen kääntö ja vierasesineen lääkärin vastaanotolla. Vierasesine silmän muissa rakenteissa vaatii aina lääkärin hoidon.

Lävistävä silmävamma tarkoittaa silmämunan puhkaisevaa vammaa. Se aiheutuu yleensä silmään osuvasta terävästä esineestä, mutta voi olla seurausta myös kovasta, tylpästä iskuvammasta. Jos on epäily lävistävästä (syvästä) vammasta, on potilas laitettava selinmakuulle. Silmää ei saa painaa, silmään ei saa laittaa mitään lääkkeitä ja on syytä hakeutua välittömästi silmälääkäriin. Jos terävä esine on edelleen silmässä, sitä ei tule poistaa ennen lääkäriin pääsyä. Tylpät silmävammat aiheutuvat usein tylpästä iskusta kuten esim. nyrkistä tai salibandypallosta. Jos isku on hyvin kevyt ja aiheuttaa vain lievää mustelmaa luomelle, tilaa voi itse seurata. Aina jos isku on ollut voimakas tai jos on pienintäkään silmäoiretta, on tärkeää hakeutua lääkäriin. Iskuvamma aiheuttaa tyypillisesti silmän etuosan sisäisen verenvuodon, minkä hoito kuuluu silmälääkärille. Noin kolmannes iskuvammoista aiheuttaa lisäksi muita vakavia silmän vaurioita, kuten verkkokalvon irtauman tai verenvuodon, keskeisen näköalueen turvotuksen, lävistävän silmävamman tai silmänkuopan murtuman. Osa näistä vaurioista on alkuvaiheessa oireettomia, minkä vuoksi oireetonkin silmä tulee aina tutkia, jos isku on ollut voimakas.

UV-valon aiheuttama silmävamma (ns. lumisokeus) paranee usein itsestään muutamassa päivässä säteilyaltistusten loppuessa, mutta oireiden jatkuessa on syytä hakeutua silmälääkäriin.

Lähes kaikki silmävammat on ehkäistävissä asianmukaisilla suojalaseilla. Suojalasien käyttö on riskitilanteissa tärkeää sekä työssä että vapaa-ajalla.

Etäasiointi

Voit asioida etävastaanotolla useimpien asiantuntijoidemme kanssa. Asioi heti tai varaa aika.